Paikka, jossa minä opiskelen tällä hetkellä, on kalskeahko betonirakennus, jossa on ainakin viisi kerrosta. Sisältä se on kuin labyrintti: jos tulet väärästä portaikosta, hah, et varmasti tiedä, miten pääset ulos. Selvä salaliitto.
Rakennus edustaa ehdottomasti ranskalaisuutta; mitään ei voi tehdä helpoksi. (Ehkä sokkelossa juokseminen on myös keino pitää nuoret ihannemitoissa...)
 |
| Yliopiston tunnuspatsas ja bâtiment Lettres (Kirjallisuuden laitos). Ulospäin tyynen rauhallinen, sisältä silkkaa eksyneen epätoivoa ja suuria sanoja... |
Rakennus on siitä huolimatta vallattu kirjallisuudelle. Kielten laitos voi vain itkeä suuremman voiman, sanan voiman kitkerällä seinällä. Voi, miten ikävä onkaan suomalaisten yliopistojen siistejä seiniä. Vaikka tekstejä on mielenkiintoista lukea odotellessa luentosaliin pääsyä, eivät ne ole kovin esteettinen näky.
 | |
| Ajatus vapaasta ilmaisusta seinätaulussa tuntui varmasti hyvältä silloin, kun seinät olivat vielä puhtaat. Nälkä kasvaa syödessä, kuten seinätila sananvapaudelle. |
 |
| Vielä olisi hieman tilaa kirjoitella. Kestääkö selkä? |
 |
| Pitäisikö minun tietää, kuka on Bernard? Qui est Bernard? |
 |
| Anarkiaa! |
Alan hiljalleen tottua siihen, miltä rakennuksessa näyttää. Se ei todellakaan ole normaalia kampuksella, koska suurin osa muiden rakennusten seinistä lähes kiljuu tahrattomuuttaan. Olen asennoitunut niin, että tämä kuuluu kirjallisuuden kulttuuriin ja sananvapauteen.
Miksi sananvapautta ei saisi käyttää seinille? Sen puolesta, mitä olen ymmärtänyt, seinien tekstit ovat sisällöltään poliittisia tai lainauksia suurilta kirjailijoilta. Sivistynyttä sottaamist... siis sananvapautta minulle epätavanomaisessa julkaisussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti