Ymmärtämätöntä opiskelua ja hämäriä hetkiä Antonyn seurassa

Ensimmäinen viikko:

"Älä kysy multa mitään, älä pliis kysy mitään....."

Minulla oli tiistaina 8.2. ensimmäiset luennot. Aamulla kaksi tuntia kirjallisuushistoriaa ja illalla teatterin historiaa tunti.

Aamun luento oli pienessä luokassa, jossa meitä oli noin kaksikymmentä. Teimme nimilaput, jotta luennoitsija pystyisi shokeeraamaan kutakin tämän omalla nimellä. Minä toivoin, että kansainvälinen mutta suomalaistettu nimeni kertoisi hänelle tarpeeksi: Älä kysy minulta yhtään mitään, en ole ranskalainen, en osaa ranskaa. Älä pliis kysele.

Tunnilla mietin, uskallanko pitää silmäni kiinni opettajassa. Ymmärtääkseni edes jotain hänen puheestaan, minun täytyi nähdä myös kehonkieli. Mikä probleemi! Mutta onneksi muistin hyvän kysymysten välttelymetodin: Kun kuulin luennoitsijan puheen intonaatiosta, että hän kysyi jotain, minulla oli sillä hetkellä todella tärkeää tekemistä muistiinpanojeni tai penaalini kanssa. (On muuten huomattu tehokkaaksi myös Suomessa.)

Tulokset olivat hyvät, mutta kiusalliset. Tunnin lopussa sölkkäsin opettajalle olevani Erasmus-opiskelija, voisinko siis vain kuunnella näin aluksi. (Kuukausi opiskeltu eikä minua ole kiusattu kysymyksillä.)

Luennoitsija kuin Robert Downey Junior!!!!

Illalla menin massaluennolle teatterin historiasta ja estetiikasta. Oih, mikä luennoitsija siellä olikaan! Nuori mies maksimissaan 35 (olen huono arvioimaan ikiä, mutta nuori siihen nähden, mihin olen tottunut). Liikkeet ja eleet kuin Robert Downey Juoniorilla (Iron man yms.) ja ymmärsin hänen puhettaan aika hyvin. Olin hurmoksessa. Proffa kuljeskeli edestakaisin yllättävin (nykivin) elein, intohimoisesti ja selkeästi. Hän kysyi meiltä monesti, ymmärrämmekö, painotti tiettyjä asioita (joita en tietenkään ymmärtänyt). Oloni oli aivan mahtava, koska minusta tuntui, että saan luennosta jotain irti. Jos en mitään opiskeluani hyödyntävää, niin charmia ja intohimoa.

Lopuksi kävin kysymässä mieheltä asioista, joita meidän pitää kurssilla tehdä, enkä sökeltänyt yhtä pahasti kuin aamulla!!!! Onnistumisen tunne kymppi. En voinut myöskään olla mainitsematta hänelle, että pidin hänen esityksestään... Vou, minkälaisia harppauksia minä kieleni kanssa etenen! (hetkittäisiä ja sattumanvaraisia)

"Rakastan ranskalaisia proffia"

Minulla oli keskiviikko ja torstai vapaana. Perjantaina piti olla kolme luentoa. Ensimmäinen alkoi yhdeksältä: lastenkirjallisuutta.

Tunnin alussa kävin sanomassa sympaattiselle herralle (jolla on muuten partatupsu huulen alla, aikas nuorekasta, sanoisin. Mutta sopii hälle.) saman virteni erasmukselaisuudestani ja kuuntelemisestani. Hän pahoitteli puhuvansa nopeasti.

Sou?!?!? Ei sillä ole väliä, että puhuu nopeasti, jos antaa meille luentorakenteen, nivaskan papereita, joista voidaan lukea samaan tahtiin ja kirjoittaa muistiinpanoja taululle (aina välillä epäselvällä käsialalla, mutta se on pikku juttu). Ja ennen kaikkea PUHUU ASIASTAAN VALTAVALLA INTOHIMOLLA ja LUKEE MEILLE SATUJA TÄYDELLISESTI ELÄYTYEN!

Koko tunnin ajan ajattelin vain, että rakastan ranskalaisia proffia, rakastan ranskalaisia proffia, rakast.....

Loistokurssi. Olen rakastunut toistamiseen täällä kurssiin (voisiko olla Suomessa mahdollista?). Oih, ei ne Pierret (kivet), vaan nämä professorit kursseineen. Terveisiä vain kotiin :)

"Siis suurimpaa osaa luennoitsijoista"

Seuraava kurssini palautti minut jälleen maan tasalle. Kirjallisuuskritiikkiä. Nuori suht näppärän näköinen proffa ja niiiin kuiva (ehkä siksi, etten ymmärrä puhetta ja mahdollisia vitsejä, mutta sitäkin enemmän kehonkieltä > kehonkieleltään tylsä).

Tiistaiaamun luennolla minua opettaa nuori nainen, jonka silmistä voi lukea intohimon omaan aineeseensa. Tämä miekkonen on tungettu sen verran ahtaaseen häkkiin, että intohimo ei näy kovin usein edes silmistä. Jep, ja tunnin aihe... Viisi minuttia jaksoin kuunnella. Sitten otteeni herpaantui.

Mutta koska kaikki kirjoittivat niin tiheästi muistiinpanoja, leikin olevani kovinkin aktiivinen ja kirjoitin suomeksi kaikenlaista turhuutta. Laskin minuutteja. Ensimmäistä kertaa täällä kaksi tuntia tuntui todella pitkiltä...

Sain natiivin italialaisen kielikurssin sijasta

Perjantaisen luentomaratonini viimeinen tunti piti olla italiaa. Ovi oli jälleen lukossa (olin yrittänyt samaa jo maanantaina). Yritin ottaa asiasta selvää, joten kysyin eräältä tytöltä apua. Hän osoittautui myös vaihto-oppilaaksi, Italiasta! En voinut olla huomaamatta tilanteen ironiaa. Mutta parempi minun puolestani näin.

Koetimme löytää yhdessä selvyyttä asioihin, ranskaksi. Hän ei puhu englantia. Siinä sitten yritimme selvittää toistemme ajatuksia vieraalla kielellä. Samalla etsimme ratkaisua tuntiongelmaani. Aikamme seikkailtuamme sokkeloissa päädyin helpoimpaan ratkaisuun: jätän koko italian, onhan minulla italialainen ystävä, joka voi tarpeen tullessa opettaa kieltä!

Ja elämä helpottui, paitsi että minulla oli nyt kaksi kurssia vähemmän. Uah, kurssisuunnitelmat uusiksi. Mikä stressi!

Neljä viikkoa pian opiskeltu, vihdoin arki!

Viime viikolla sain lopullisen selvyyden kursseihini labyrinttiviidakosta huolimatta.

Ranskalaiset eivät tee mitään helpoksi. Sain kuulla, että moniin kursseihin kuuluu sekä luento että käytännöllinen tunti (demo). Lukujärjestys taas uusiksi. Teatterikurssiinkin kuuluu demo, jolla kävin kerran. Sinne pitää lukea viisi teosta, tehdä kuudennesta essee - sekä tentti kaikesta edeltävästä. Kiitti moi. Minulla on muitakin kursseja, joille pitää lukea kaiken näköistä.

Kuivasin hien niskastani sillä, että käyn kuuntelemassa "Robertia" ja kysyn tältä jos vaikka voisin tehdä vain luennoista kokeen. Sähköpostiviestini on vielä ajatuksen tasolla, koska olen ollut jälleen turhan kiireinen kaiken kanssa (suom. huom. laiska).

Minulla oli muuten suuria kuvitelmia siitä, että en ottaisi maanantaille luentoja. Saisin pitkän viikonlopun. Samoin että keskiviikko ja torstai olisivat vapaita. Miksi ottaa liikaa opiskeluja niskoilleen?

Totuus:
Maanantai: Tyyli-kurssi 13-15 (oikein miellyttävä, proffa antaa meille tekstejä ja käy perusteellisesti käsitteet (ja tulevat kokeet) läpi, kielikurssi 18-19.30 (itse en voinut päivää päättää :( )
Tiistai: Kirjallisuushistoria-kurssi 9-12 (luento + demo), suomi-kurssi 14-15, teatterin historia -kurssi 17-18
Keskiviikko: VAPAA (opiskelua eli kirjojen lukemista)
Torstai: Ranskan kielioppi-kurssi 11-14 (tällainen aivot narikkaan kurssi (koska ei ymmärrä), ei erityistä intohimoa, mutta ei pahaltakaan tunnu)
Perjantai: Ihana lastenkirjallisuus-kurssi

Kurssivalintoihini vaikutti se, että todella haluan opiskella niitä asioita, joita kurssilla käydään. Täytyy kuitenkin pitää silmä kirkkaina ja ymmärtää omat rajansa ja halunsa. Niinpä aion panostaa parhaani mukaan tyyli-, kirjallisuushistoria- ja lastenkirjallisuuskurssiin. Kaiken opiskeluni vastapainoksi pyrin pitämään huolta myös vapaa-ajastani.

Intohimoisia hetkiä Antonyn kanssa

Koska mieheni asustaa siellä kylmässä Suomessa, minulla ei ole täällä ilonani kuin harvat poskipusut ja romanttinen kirjallisuushistoria-kurssi. Kuten varmaan jo saattoi arvata, opiskelemme romantiikan ajan kirjallisuutta.

Minulle on syntynyt vakava, intohimoinen ja hieman ristiriitainen suhde Antonyyn. Hän on suhteellisen nuori mies, joka osaa puhua vietteleviä sanoja rakkauden kielellä. Valitettavasti hän ei kohdista sanojaan minuun, vaan erääseen todella herkkään ja vakavamieliseen Adèleen. Toisaalta heidän rakkautensa päättyy murhaan, joten ehkä olenkin onnekas.

Tai sitten en. Kyseessä on siis Alexandre Dumas'n näytelmä Antony, joka minun on pitänyt lukea kurssille. Olen viettänyt Antonyn parissa nyt useita päiviä. Ensimmäinen projektini oli kääntää se, toinen ymmärtää se ja kolmas tulkita sitä.

Kirja, sanakirja, kynä ja sanasto. Tarviiko muuta sanoa?

Saimme siis tehtäväksemme kirjoittaa Commentaire composé. Jonkinlainen ranskalainen analyysimetodi, josta minulla ei ole vieläkään mitään hajua. Ongelmani oli se, etten ole milloinkaan ennemmin kirjoittanut puoltatoista sivua enempää ranskaksi. Jes...

Palautuspäivä oli eilen. Aloitin analyysin teon viime viikon keskiviikkona, vapaapäivänäni. Torstaina en ehtinyt tehdä sille mitään. Perjantaina kotiin tultuani jatkoin analyysia intensiivisesti. Illalla rentouduin tyttöjen kanssa elokuvan parissa. Lauantaiaamuna jatkoin analyysia ja aloin kirjoittaa. Missasin merenrannalla käynnin.

Sunnuntaina menin aamulla torille Larsin kanssa, vaikka tiesin, että minun pitää kirjoittaa. Mutta olin sopinut treffit torin kanssa jo viikkoa aikaisemmin, joten se oli etusijalla. Tulimme yhden aikoihin ja jatkoin kirjoittamista kymmeneen asti. Ei vieläkään valmista.

Maanantaina sain itseni pystyyn jo puoli yhdeksän, joten kirjoittaminen alkoi tasan yhdeksältä.Urakka jäi vielä kesken, kun juoksin raitiovaunuun, joka vei minut tunnille. Saavuin parin tunnin päästä jälleen kotiin ja jatkoin kirjoittamista. Viideltä valmista!!! Kuudeksi kielikurssille. Sillä välin teksti naapurille luettavaksi.

Luulin antaneeni jo kaikkeni, mutta naapurini tuli illalla kymmenen jälkeen korjailemaan kanssani tekstiäni. Kuusi sivua tiukassa rivivälissä 1,15. Ja paljon epämääräisyyksiä. Lena osoittautui yltiötarkaksi ja -kärsivälliseksi (ihan kuin en olisi tätä ymmärtänyt jo siitä, miten hän pitää huolen urheiluharjoituksistaan, juoksee rappusia ja edestakaisin käytävää - opiskelee urheilua ja ranskaa). Urakkamme loppui aamulla kello 1.45.

Huh, ja samana aamuna yhdeksäksi luennolle. Nouseminen oli haastavaa ja olo hieman hämmentävä. Viisi intohimoista, väsynyttä, hauskaa ja epätoivoista päivää opiskelun parissa oli ohi. (Kun aloitin analyysia, päätin, että nautin siitä. Ja niin tein! Minulla oli oikein hauskaa, etenkin kun kirjoitin, että Antony houkuttelee Adèlea kuin kukka mehiläistä...). Tuloksena ensimmäinen tajuttoman iso esseeni ranskaksi. Jos en sillä pääse läpi, varareittini on kielikeskuksen opettajat Suomessa. Heidän on pakko arvostaa tuotostani.

Mutta niin arvostan minäkin! Tein mahdottoman mahdolliseksi. Salamarakkauteni Antonyn kanssa on ollut antoisa niin henkisesti kuin sanavarastollisesti. Osaan nyt valittaa, pahoitella, olla kauhuissani ja rakastaa ranskaksi!

Muutama sana, jota ei ymmärrä (enimmäinen näytös viidestä)

Eilen aloin lukea Balzacia (Mémoires de deux jeunes mariées), joka kuuluu samaiselle kurssille. Ranska on todella rakkauden ja romantiikan kieli!